TABASCO®

TABASCO_Ingredients_00004.jpg
 
 

Ainutlaatuisia makuja

Kaikki TABASCO® -kastikkeet valmistetaan samassa paikassa Avery Islandilla, joka sijaitsee Louisianassa New Orleansista länteen. Tänne saapui perheineen Edmund McIlhenny, jonka pankkibisnekset olivat kaatuneet Yhdysvaltain sisällissodan vuoksi. Perhe kylvi puutarhaansa joitakin chilipaprikan siemeniä, ja näistä kasveista tuli osa TABASCO® kastikkeita. Oli vielä sekoitettava, hämmennettävä, säilöttävä ja maisteltava parin vuoden ajan, ennen kuin ensimmäinen pullo punaista TABASCO® Original -kastiketta myytiin vuonna 1868. Siitä lähtien TABASCO® -kastike on pysynyt muuttumattomana.

Chilipaprikat poimitaan sopivan kypsinä ja täydellisen punaisina. Varmuuden vuoksi poimijoilla on mukanaan pieni punainen sauva, ”petit baton rouge”. Jos hedelmä on saman värinen kuin sauva, se on valmis poimittavaksi. Poimitut chilipaprikat hienonnetaan, ja sekoitettaessa niihin lisätään hieman Avery Islandin suolakaivoksista kaivettua suolaa. Seos, jota kutsutaan tässä vaiheessa nimellä ”mash”, valutetaan tämän jälkeen tammitynnyreihin, jotka puolestaan peitetään suolalla sinetöinnin tehostamiseksi. Kastike saa seistä näin kolmen vuoden ajan. Säilöntäaikana kehittyy hitaasti se ainutlaatuinen maku, joka tuntuu jokaisessa punaisen TABASCO® Original- kastikkeen pisarassa ja tehostaa ruokaelämystäsi. Kolmen vuoden kuluttua joku McIlhennyn suvun jäsenistä avaa tynnyrit ja tarkastaa ne yksitellen. Jos maku ja laatu hyväksytään, sisältö sekoitetaan hienoon, tislattuun viinietikkaan ja siivilöidään puhtaaksi kuorista ja siemenistä. Lopuksi tuote pullotetaan ja lähetetään myytäväksi eri puolille maailmaa.

TABASCO® -kastikkeet ovat täysin luonnonmukaisia tuotteita, jotka eivät sisällä lainkaan lisäaineita.

 
Red_60ml.jpg

TABASCO® -kastike

TABASCO® -kastike on juuri se alkuperäinen chilikastike jonka Edmund McIlhenny loi vuonna 1868. Se sopii kaikkiin ruokiin ja juomiin mihin sitä lisätään tuoden uusia vivahteita ja peittämättä muita makuja.

TABASCO® -kastike muodostuu kolmesta luonnollisesta ainesosasta: tabasco-chilimurskasta, joka kypsytetään valkotammisissa tynnyreissä, hyppysellisestä suolaa ja korkealaatuisesta viinietikasta. Lopputuloksena on valmis chilikastike joka lisää paljon muutakin kuin pelkkää tulisuutta.

SUOSITELTU KÄYTTÖ:
TABASCO® -kastike elävöittää lähes minkä tahansa reseptin tai annoksen. Se on klassinen ainesosa tartar-pihvissä ja ikonisessä Bloody Maryssä.

Se on myös saanut huomiota herkullisena lisänä kananmuniin, pastakastikkeisiin ja pizzaan.

TUOTETIEDOT:
Viinietikka, punaiset chilit ja suola. Pakkauskoot: 57ml, 150ml ja 350ml

Green_60ml.jpg

TABASCO® Green -kastike

TABASCO® Green -kastike tuo loistavan hapokkaan maun. Se on valmistettu miedoista jalapenopaprikoista, suolasta ja viinietikasta.

Vaikka se onkin tulisuusskaalalla miedompaa kuin perinteinen TABASCO®-kastike, se antaa persoonallista makua erilaisiin annoksiin ja resepteihin.

SUOSITELTU KÄYTTÖ:
TABASCO® Green-kastike rikastuttaa eri annoksia vaivatta ilman, että tarvitsee itse pilkkoa ja putsata jalapenoja.

Sen maku on perustana meksikolaisissa ruuissa ja sitä voi käyttää mainiosti niin mereneläviin, vihanneksiin, kastikkeisiin ja hedelmiin. Muutama tippa antaa myös näpsäkkyyttä margaritoihin ja piña coladaan.

TUOTETIEDOT:
Viinietikka, jalapenot, vesi, suola, maissijauho, ksantaanikumi ja askorbiinihappo. Pakkauskoko: 57ml ja 150ml

Chipotle_60ml.jpg

TABASCO® Chipotle -kastike

TABASCO® Chipotle kastike on valmistettu pekaanipuulla savustetuista, punaisista köynnösjalapenopaprikoista.

Savustuksen jälkeen paprikat yhdistetään tabasco-chilimurskan, mausteiden, suolan, viinietikan ja veden kanssa. Tuloksena on rikas ja savuinen kastike, jolla on tukeva maku ja sopiva tulisuus.

SUOSITELTU KÄYTTÖ:
TABASCO® Chipotle -kastike on luonnollinen kaveri BBQ-kastikkeille ja marinadeille unohtamatta pataruokia ja keittoja. Lisää ropaus ruokaan saavuttaaksesi “grillatun” maun ilman vaivaa.

Se sopii erittäin mainiosti pihvi- ja liharuokiin ja myös meksikolaisiin drinkkeihin, kuten michelada.

TUOTETIEDOT:
Chipotle chili (32%) (savustettu punainen jalapeno), viinietikka, vesi, suola, sokeri, sipulijauhe, valkosipulijauhe, mausteet, tabasco chilimassa (punainen chili, viinietikka, vesi, suola). Pakkauskoko 60 ml

Habanero_60ml.jpg

TABASCO® Habanero -kastike

TABASCO® Habanero -kastike on perheen toiseksi tulisin chilikastike.

Se on jamaikalaistyylinen kastike joka on valmistettu todella tulisista habanero-paprikoista, mangosta, papaijoista, tamarinista, banaanista, inkivääristä ja jauhetusta mustapippurista. Tuloksena on hedelmäinen mutta tymäkkä tasapaino joka antaa ruualle kuin ruualle karibialaisen sävytteen.

SUOSITELTU KÄYTTÖ:
Vain muutama tippa kastiketta tuo värikkään lisän marinadeihin ja BBQ-kastikkeisiin sekä tuo suurta makua salaatteihin, salsoihin ja pataruokiin.

TUOTETIEDOT:
Viinietikka, habanero chili, ruokosokeri, suola, mangosose, kuivattu sipuli, banaanisose, tomaattisose, tamarindisose, papaijasose, mausteet, valkosipuli ja Tabasco sauce chilimurskaa. Pakkauskoko 60ml

Garlic_60ml.jpg

TABASCO® Garlic -kastike

TABASCO® Garlic -kastike on kolmen paprikan fuusio: pehmeää cayennea, kypsytettyä Tabasco-chilimurskaa ja lempeää punaista jalapenoa yhdistettynä maukkaaseen valkosipuliin.

Tämä miedon tulinen kastike yhdistää täydelliseen tasapainoon paprikoiden ja valkosipulin maut.

SUOSITELTU KÄYTTÖ:
TABASCO® Garlic -kastike on herkullinen lisäys mihin tahansa reseptiin joka kaipaa valkosipulia.

TABASCO® Garlic -kastike vetoaa kaikkiin jotka kaipaavat rohkeita makuja ja vähän tulisuutta, olkoot se sitten pizzaa, pstaaa tai vaikka kanansiipiä tai dippejä.

TUOTETIEDOT:
Punaiset chilit, viinietikka, vesi, suola ja valkosipuli. Pakkauskoko 60 ml

Buffalo_150.jpg

TABASCO® Buffalo Style -kastike

TABASCO® Buffalo Style -kastike on cayenne-pohjainen kastike klassisella Buffalo-maulla joka tekee kanansiivistä herkullisia ja paljon muutakin.

TABASCO® Buffalo Style -kastikkeessa on vain viittä korkealaatuista luonnollista raaka-ainetta: punaista cayennepippuria, suolaa, vettä, viinietikkaa ja valkosipulia. Tuloksena on maustekastike miedolla tulisuudella joka toimii yhtä hyvin raaka-aineena tai pöytämausteena.

SUOSITELTU KÄYTTÖ:
TABASCO® Buffalo Style -kastike on muutakin kuin helppo ratkaisu kanansiiville. Sen paksuus ja sopiva tulisuus tekee siitä loistavan pöytämausteen moneen erilaiseen ruokaan, kuten pizzat, dipit ja pavut.

Sen suosittu makuprofiili myös tekee siitä hyvin monikäyttöisen monissa erityyppisissä resepteissä.

TUOTETIEDOT:
Punainen cayennepippuri, etikka, vesi, suola ja valkosipuli. Pakkauskoot: 150ml

TABASCOScorpionSauce_60ml.jpg

TABASCO® Scorpion -kastike

TABASCO® Scorpion -kastike luotiin vastaamaan kasvaneeseen intensiivisen maun kysyntään. Kastike saa makunsa reseptistä joka sisältää kypsiä Trinidad Scorpion-chilipippureita, guavaa, ananasta ja ripauksen TABASCO® -kastiketta.

SUOSITELTU KÄYTTÖ:
TABASCO® Scorpion -kastike on todellisille chilifaneille! Sen hedelmäinen ja intensiivinen maku antaa kirpeähköä tulisuutta niin pizzoille kuin dipeillekin. Pieni määrä riittää pitkään. Kokeile sitä tipoittain niin sopissa kuin padoissakin ja vahva potku on taattu.

AINESOSAT:
Trinidad Scorpion -chilipippuri (40%), etikka, sokeri, guavasose, ananas, suola, guavajauhe, ananasjauhe, TABASCO® -kastike (etikka, punainen chilipippuri, suola). Pakkauskoot: 60ml

TABASCO® Sriracha-kastike

TABASCO® Sriracha-kastike syntyi vastaamaan ruoan rakastajien kasvavaa globaalien makujen nälkää. Sen maku syntyy kypsytetyistä punaisista jalapeño-chilipippureista jotka yhdistetään TABASCO® -kastikkeeseen ja muihin ainesosiin joista muodostuu tämä makea ja mausteinen Thai-kastike.

SUOSITELTU KÄYTTÖ:
Kokeile sitä Aasialaisten lempiruokiesi kanssa tai mihin tahansa ruokaan johon haluat paksumpaa kastiketta jossa on makeaa chiliä ja valkosipulia. Hyvinä esimerkkeinä ovat hampurilaiset, ranskalaiset, nuudelit tai riisiruoat.

AINESOSAT:
Punainen jalapeño (chilipippuri), vesi, sokeri, suola, valkosipuli, etikka, sakeuttamisaine: ksantaanikumi ja TABASCO® -kastike (etikka, punainen chilipippuri, suola). Pakkauskoot: 256ml